Olen hamstrannut marimekon kirpparilta jo yli vuoden ajan ihania vauvanvaatteita, onneksi maltti on jossain määrin pitänyt, eikä ostoksia ole tullut tehtyä kuin muutama (tiedän, ettei pitäisi katsoa edes niitä). Noh, puolustuksekseni voin sanoa ostaneeni sieltä myös kummipojalleni upouuden bodyn. Kaverini ja siskoni ovat sitä mieltä, ettei sellaista pitäisi tehdä, ennen kuin ensimmäinen ultra on ohi ja lapsi todistettavasti nähty. Mielestäni se on hölynpölyä, kai saan olla innoissani ja odottaa sekä suunnitella mahdollisen tulevan perheenjäsenen vaatetusta (ystävälläni on ollut jo vuosia laatikollinen vauvanvaatteita odottamassa). Aluksi pelkäsin, että säikytän mieheni tiehensä jos ostelen vauvanvaatteita, vaikkei vauvanteko ollut vielä ajankohtaista, yllätyksekseni ja ystäväni yllätykseksi, hän tuli kirppari-reissultaan kotiin yli vuosi sitten ja esitteli ystävälleni, millaisen lapsenvaatteen hän oli sieltä ostanut. Ystäväni hieman häkeltyneenä kyseli, onko meille kenties tulossa lapsi, vai onko se jollekulle lahjaksi. Tähän mieheni vain tokaisi, että ei ole lasta vielä tulollaan ja sitten kun on, paita on sille varattuna. Viimeistään siinä vaiheessa tiesin, että hän todellakin haluaa kanssani lapsen, eikä vain lämpimikseen siitä puhu. Paidan teksti oli osuva "Dad's the boss unless mummy is home", hän on selvästi löytänyt paikkansa huushollissamme. Viime ystävänpäivänä hän toi kotiin vauvanlelun ja meillä on lastenohjelmia DVD:llä odottamassa katsojaansa vino pino.
Vaikka raskaus ei ole vielä aluillaan ja olemme asennoituneet siihen, että raskauden odotus voi viedä ainakin vuoden, ei valmistautuminen ole mielestäni pahitteeksi. Tänään nappasin kirjastosta uutuuskirjat: Bébé päivä päivältä - teos on jatkoa kirjalle Kuinka kasvattaa Bébé, jota en vielä ole lukenut, mutta luen varmasti tämän jälkeen. Teos on hauskan keveä kuvaus ranskalaisesta lastenkasvatuksesta ja vanhemmuudesta, jossa on ihan järkeviä näkemyksiä raskausajasta lapsen varhaisiin vuosiin, sekä loistavia ruokaohjeita vauvoille. Toinen kirja, joka tarttui matkaan oli Äitikirja. Kaija Juurikkala kertoo roolistaan biologisena äitinä, kasvattiäitinä, yksinhuoltajaäitinä ja uusperheäitinä. Hän ei omien sanojensa mukaan koskaan haaveillut äitiydestä, vaan on ilmeisesti enemmänkin ajautunut tehtäväänsä. Voin jollain tasolla samaistua tähän ajatukseen, olen aina ajatellut, että tahdon lapsia, sitten joskus. Se joskus tuntui kovin etäiseltä siihen asti, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Olin aiemmin ollut yli kahdeksanvuotisessa suhteessa, mutta silloinen mies ei ollut isämateriaalia (liian kiinni omassa äidissään). Kun olin käynyt ensimmäisillä treffeillä nykyisen mieheni kanssa, sanoin sisarelleni, että tämän kanssa voisin tehdä lapsia.
Tässä vielä paremmat kuvat kirjoista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti